Palokuntanuoret ovat iältään 10 - 15 vuotta. Osaston tarkoituksena on opastaa nuoria huomioimaan eri turvallisuusnäkökohdat henkilö-, kiinteistö- ja liikenneturvallisuuden eri osa-alueilla. Avainsanana turvallisuuskoulutuksessa on tapaturmien ja onnettomuuksien ennaltaehkäisy. Turvallisuustaitojen opetteleminen ja palokalustoon tutustuminen on palokunnan oman koulutuksen keskeisimpiä aiheita. Myös ensiapu- ja alkusammutustaidot ovat oleellinen osa koulutusta.

Nuorten harjoitukset pidetään koulujen lukukausien aikana keskiviikkoisin klo 18 alkaen. Viikkoharjoitusten lisäksi nuoret osallistuvat aktiivisesti Keski-Uudenmaan alueen palokuntanuorten tapahtumiin. Alueellisten tapahtumien lisäksi järjestämme vuosittain oman leirin ja 24h-harjoituksen. Kesäisin ohjelmassa on viikon mittainen Uudenmaan alueleiri. Joka neljäs vuosi kyseinen leiri järjestetään valtakunnallisena suurleirinä.

Nuoriso-osastomme osallistuu myös alueellisiin sekä valtakunnallisiin palokunta-aiheisiin kilpailuihin.

Joka vuosi pyrimme myös järjestämään yhden tai kaksi vierailua mielenkiintoisiin kohteisiin. Tällaisia kohteita ovat aiemmin olleet mm. Helsingin palomuseo, Keski-Uudenmaan pelastusasema ja Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijä Jenny Wihuri.

Palokuntaharrastus kehittää ryhmätyötaitoja, sillä palokunnan työskentely on tiimipeliä mitä suurimmassa määrin. Koulutus tähtää siihen, että 16-vuotta täytettyään palokuntanuori siirtyy palokunnan hälytysosastoon harjoittelemaan. Varsinaiseen hälytystoimintaan pääsee osallistumaan täysi-ikäisenä. Nuoren on oltava tiedoiltaan, taidoiltaan ja henkisesti valmis sekä omattava normaali fyysinen kunto siirtyessään palokunnan hälytysosastoon.

Nuoriso-osastoon voi liittyä sinä vuonna, kun täyttää 10 vuotta. Toki harrastuksen voi aloittaa vanhempanakin. Uusia nuoria otamme toimintaan mukaan pääsääntöisesti harjoituskauden alussa elokuussa. Toisinaan otamme uusia nuoria mukaan myös kevätkauden alussa eli tammikuussa. Jos kiinnostaa liittyä palokunnan nuorisotoimintaan tai toiminnasta on kysyttävää, niin sähköpostia vaan osoitteella Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..

Nuoriso-osaston johtaja on Tanja Rimal. Kouluttajina toimivat aikuiset muista palokunnan osastoista sekä 16-17 vuotiaat nuoret. Kaikki kouluttajat ovat rikostaustaltaan selvitettyjä ja talkoohengellä mukana kouluttamassa nuoria sekä keräämässä nuorten toimintaan rahaa palokunnan talkootehtävissä. Palokunta tarjoaa nuorelle harjoituksissa käytettävät harjoitusvarusteet sekä vakuuttaa heidät harjoituksien ajaksi. Nuoriso-osaston jäsenillä ei ole vuosi- eikä kausimaksuja.